maanantai 30. maaliskuuta 2015

Appelsiinituorejuustopiirakka (GL)

Tämä resepti on Pipareista pitsikakkuun -leivontakirjasta, jota olen paljon käyttänyt, sillä sain sen mummiltani ylioppilaslahjaksi ja se oli lähes ensimmäinen leivontakirjani. Olen löytänyt sieltä monet hyvät reseptit, tosin on vieläkin monta ohjetta kokeilematta... ^^'
Appelsiinituorejuustopiirakka oli ensimmäisiä kokeilujani tästä kirjasta, tosin muokkasin sitä heti, sillä käytän tässä appelsiinituorejuustoa ohjeen vaniljatuorejuuston sijasta. Ohjeessa oli myös virhe paistoajassa, sillä siinä käskettiin paistaa vain 15 minuuttia. Olin silloin vielä vasta-alkaja tällä saralla, joten hätäännyin, kun paksu piirakkapohja olikin vielä ihan vetelä 15 minuutin jälkeen! XD Onneksi oli äiti silloin neuvomassa ja piirakka kypsyi kunnolla. :)
Onnistuin tällä reseptillä myös tavallaan myrkyttämään veljeni.. :D Hän oli kesän aikan kokeillut gluteenitonta ruokavaliota, koska hänellä oli ollut vatsakipuja, eikä halunnut niiden häiritsevän projektiaan. Projektin valmistuttua hän siirtyi takaisin normaaliin ruokavalioon varmistaakseen, että vatsakipujen syynä oli todellakin gluteeni. Hän sitten tuli meille syömään ja tarjosin tätä piirakkaa jälkiruoaksi. Veljeni sai jonkin ajan päästä kauheat vatsakivut ja joutui lähtemään kotiin...
Sen jälkeen olen kehitellyt tästä myös keliakiaversion, jotta hän voi syödä tätä ilman vatsakipuja! :D
Huolimatta erinäisistä vastoinkäymisistä suussasulava ohje, kannattaa kokeilla! :D Varsinkin nyt pääsiäisen aikaa sopisi hyvin juhlapöytään. :)

 

Appelsiinituorejuustopiirakka

Pohja:
200g margariinia
4 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Kuorrute:
100g voita
200g appelsiinituorejuustoa
500g / 1 pkt tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria

Koristeluun: tummaa suklaata

GL-VERSIO: Korvaa 6 dl jauhoja seuraavilla -> 3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai) ja 3 dl gl-kaurajauhoja.

Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Voitele iso, syvä, pyöreä piirakkavuoka (läpimitta n. 26 cm). Kaada taikina vuokaan. Paista piirakkaa ensin noin puoli tuntia 175 asteessa (jos piirakka tummuu liikaa voi lämpötilaa alentaa jo aiemmin) ja alenna lämpötila sitten 150 asteeseen ja paista vielä 15-30 minuuttia (yhteensä koko paistoaika on 45-60 minuuttia). Kokeille tikulla, että piirakka on kypsä. Anna jäähtyä.
Kuorrute: Sekoita pehmeä voi ja tuorejuusto keskenään, lisää sitten vaniljasokeri ja tomusokeri ja sekoita kunnolla, kunnes sokerit ovat täysin sekoittuneet. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.
Sulata hieman tummaa suklaata ja koristele tekemällä ristikko piirakan päälle tai jotain muuta.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mariannekääretorttu (GL)

Tämä on yksi vanhoista luottoresepteistäni, jota olen tehnyt monet kerrat. Itse asiassa ohje on kulkeutunut jostain yläasteen kotitaloustunnin lehtisestä reseptikirjaani, ja hyvä niin! :)
Helppo ja suhteellisen nopea resepti, sekä keliaakikoille sopiva. Olettaisin, että tällainen makea karkkijuttu menee kaupaksi lapsille (ja totta kai kaikille muille :D) ja sopisi hyvin lasten synttärikutsuille. :)
Voi tehdä joko valmiista mariannerouheesta tai sitten murskata itse mariannekarkkeja (siinä on sitten enemmän hommaa :D).
Minulla on oma tapa jäähdyttää kääretorttua ja saada leivinpaperi kivasti pois. Opin tämän äidiltäni, joka on kai kuullut sen omalta isoäidiltään, mutta jos teillä on jo omat toimivat niksit niin voi käyttää hyvin niitä. :)

Mariannekääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Väliin:
vadelmahilloa & mariannerahkaa
Mariannerahka:
2 dl kermaa
250g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl sokeria
n. 1,5 dl /120g mariannerouhetta /murskattuja mariannekarkkeja
Päälle: mariannerahkaa (+ mariannerouhetta)

GL-VERSIO: vehnäjauhon sijasta käytä gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai). Halutessaan voi siivilöidä jauhot munasokerivaahtoon, jos haluaa varmistua, että sekoittuu kunnolla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhoseos vähitellen vaahtoon ja sekoita varovasti. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille (syvä) ja levitä taikina tasaisesti pellille. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia tai kunnes se on kauniin keltainen. Vahdi kääretorttua, ettei pala.
Leikkaa iso pala leivinpaperia, johon kääretorttu mahtuu. Laita se puualustalle (tai minkä päälle laitat jäähtymään), sirottele sen päälle sokeria. Levitä paistettu kääretorttupohja sen päälle taikinapuoli vasten "sokeroitua" leivinpaperia. Älä ota pois leivinpaperia, jossa pohja paistettiin (sen kuuluu olla ylimpänä). Ota puhdas keittiöpyyhe, kastele se, väännä enimmät vedet pois ja levitä märkä pyyhe kääretorttulevyn päälle. Älä anna olla siinä liian kauan, ehkä noin viisi minuuttia. Sen jälkeen ota pyyhe pois ja irrota varovasti leivinpaperi, joka on kiinni kääretorttulevyssä.
Rahka: Vatkaa kerma vaahdoksi, vatkaa sen jälkeen sekaan maitorahka ja sitten sokerit. Lisää sitten mariannerouhe ja vatkaa se/sekoita joukkoon.
Levitä ensin jäähtyneelle kääretorttupohjalle vadelmahillo ja sitten mariannerahka. Muista, että sitä pitää riittää myös kuorrutkseen.
Kääri levy varovasti rullalle ja siirrä tarjoiluastiaan. Kuorruta kääretorttu mariannerahkalla. Voit halutessasi ripotella päälle vähän mariannerouhetta vielä koristuksesi. Anna mielellään levähtää jonkin aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Brownies-muffinssit kirsikankukilla

Kevät on alkanut niin nopeasti ja yllättäen, että se on ihan vienyt mukanaan, ja suunnittelen jatkuvasti kaikkea keväisiä ja söpöjä leipomuksia..
Vaikka vielä ei ole kirsikankukkien aika, halusin kokeilla uutta koristelutapaa ja samalla kokeilla uutta muffinssireseptiä. Brownies-muffinssien ohje on alun perin Sokerihelmi-blogista, koristeluidea on omani.
Muffinssit olivat todella hyviä, tosin mietin, että voisivat olla ehkä hieman pehmeämpiä, että mahdollisesti ei kannata paistaa ihan 20 minuuttia vaan enemmänkin 15-20 minuuttia. Kaikki riippuu tietenkin omasta uunista, että muffinsseja voi sitten vähän tarkkailla ja katsoa millaisia niistä haluaa.. :D
Ei kun vaan herkuttelemaan ja ihailemaan kirsikankukkia sitten toukokuussa! :)

Kirsikankukkakuppikakut (12 kpl)

Muffinssit:
200g tummaa suklaata
85g margariinia
2 isoa kananmunaa
2 1/2 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl hiivaleipäjauhoja

Kuorrute:
n. 2 dl kermaa

Koristeluun:
tummaa suklaata
valkosuklaata
punaista geeliväriä, esim. Progel, jota itse käytin (voi käyttää myös pinkkiä jos on, mutta käytin itse punaista, koska oli vain sitä)

Sulata margariini ja suklaa vesihauteessa. Sekoita jauhot keskenään. Vatkaa fariinisokeri ja munat vaahdoksi. Vatkaa vaniljauute joukkoon. Siivilöi jauhot joukkoon ja sekoita. Lisää lopuksi suklaaseos. Sekoita mahdollisimman vähän, vain kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet toisiinsa. Lusikoi taikina muffinssipeltiin (tai keskikokoisiin muffinssivuokiin muffinssipellillä). Paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kuuluu olla keskeltä pehmeitä ja hieman kosteita (kuten browniesit). Anna jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla. Pursota tähtityllalla muffinssien päälle ruusuke, niin että aloitat keskeltä ja jatkat siitä ulospäin.
Kirsikankukat: Sulata tummaa suklaata. Pursota leivinpaperoidulle penkille oksia, jotka haarautuvat. Muista, että niiden pitää mahtua muffinsien päälle, joten älä tee liian isoja. Tee myös ylimääräisiä, siltä varalta, että osa epäonnistuu tai menee rikki. Laita ne jääkaappiin jähmettymään. Sulata sillä välin valkosuklaata. Värjää se punaisella värillä pinkiksi. Siihen menee noin 2 tippaa. Sekoita aina välillä, niin näet minkä sävyistä suklaa on.
Ota jähmettyneet suklaaoksat esiin. Pursota vaaleanpunaisia kukkia oksille, voi tehdä sellaisia pieniä kekoja. Laita uudestaan jähmettymään jääkaappiin.
Irrota jähmettyneet kirsikankukkaoksat varovasti leivinpaperista paistinlastaa (tms.) apuna käyttäen ja asettele yksi jokaisen kuppikakun päälle. Niitä voi varovasti painaa hiukan enemmän kiinni kuorrutteeseen.
Tarjoa kirsikankukkapuiden katveessa! ;)

 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Keväinen limejuustokakku

Tänään tuli niin keväinen olo kävellessäni auringonpaisteessa, joten ajattelin pistää sen mukaisen reseptin. Minulla on ollut jemmassa Pirkka-lehdestä ottamani Key lime pie'n resepti, jonka sain viimein kokeiltua. Tein siihen joitain muutoksia, sillä lempipohjani juustokakuissa on yleensä piparimurupohja.
Sitrusjutuista tulee kevät- tai kesäfiilis, mutta tietysti tämä sopii mihin tahansa tilanteeseen. :) Juustokakku sulaa suussa, mutta se on aika kirpakka, että kannattaa tosiaan koristella kermalla, koska se pehmentää juustokakun kirpeyttä. Vihreät-keltainen strösselisekoitus luo mukavasti keväistä vaikutelmaa, tai voisihan tätä tarjota esimerkiksi pääsiäisenä. Aurinkoisia päiviä kaikille! :)

Limejuustokakku
Pohja:
200g piparkakkuja
75g sulaa voita
Täyte:
4 kananmunankeltuaista
1 prk (397g) kondensoitua maitoa
1 1/4 dl limetin puristettua mehua (noin 3-4 limettiä)
1 tl limetin raastettua kuorta (noin 1 limetti menee, mielellään luomulimetti)
Koristelu:
noin 1 dl kermaa
strösseliä (tai kiivin viipaleita)

Murskaa piparkakut kaulimella muovipussissa muruiksi tai käytä monitoimikonetta, jos omistat sellaisen. Sulata voi. Lisää voi muruihin ja sekoita. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (läpimitta 24 cm) pohjaan, voitele kevyesti reunat. Painele muruseos pohjalle ja reunoille (ei kauhean korkealle, ehkä 2-3 cm, sillä kakku on matala). Paista pohjaa 175 asteessa 8 minuuttia. Voit peittää pohjan foliolla, jos tuntuu, että se tummuu liikaa.
Vatkaa keltuaisten rakenne rikki sähkövatkaimella. Purista limettimehu ja raasta kuori. Lisää keltuaisiin kondensoitu maito, limemehu ja lopuksi raastettu kuori. Vatkaa tasaiseksi seokseksi ja kaada pohjan päälle. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 10-15 minuuttia. Kakun täyte heiluu hieman uunista otettaessa. Anna sen jäähtyä ja siirrä sitten jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, mutta mielellään yön ajaksi.
Ota kakku vuoasta ja aseta tarjoiluvadille. Jos keksireunus on liian korkea (että häiritsee omaa silmää :)), sitä voi tässä vaiheessa alentaa ottamalla varovasti liiat pois.
Vatkaa kerma, makeuta sokerilla. Pursota tähtityllalla kakulle kermareunus. Koristele esim. strösseleillä eli ripottele kerman päälle hieman värikkäitä strösseleitä. (Näyttää myös varmaan hyvältä, jos leikkaa kiivistä viipaleita, puolittaa ne,ja asettelee ne kermapursotuksen väliin.)


lauantai 28. helmikuuta 2015

Steve-suklaakakku (GL)

Tämä on yksi helpoimmista suklaakakuista, mitä olen ikinä tehnyt. Ohje on alunperin Pipareista pitsikakkuun -leivontakirjasta. Olen myöhemmin tehnyt tästä myös gluteenittoman version.
Kakun yksi eduista on, että sen voi tarjota lämpimänä ja se on suhteellisen nopeatekoinen, joten jos vieraille ei ole mitään tarjottavaa, tämän saa nopeasti pöytään! Käytän tätä reseptiä usein, jos olen laiskalla päällä ja pitäisi nopeasti väsätä jotain tai jos tulee kyläilijöitä lyhyellä varoitusajalla. :)
Kakun nimi on yhden kaverini keksintö, eli siksi nimeltään Steve.

Steve-suklaakakku

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
170g tummaa suklaata
170g margariinia
Koristeluun: kaakaojauhetta

HUOM! Gluteeniton versio: vaihda vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen (Sunnuntai).

Laita suklaa ja margariini sulamaan vesihauteeseen sillä aikaa kun teet muut osiot. Muista aina välillä tarkistaa (voit myös sekoittaa välillä), onko seos sulanut ja ota pois liedeltä kun se on.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti munavaahtoon.
Lisää sulanut suklaamargariiniseos taikinaan. Sekoita hyvin.
Voitele irtopohjakakkuvuoan (läpimitta 24 cm) pohja kevyesti ja reunat hyvin. Pane irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.
Kakun kuuluu olla reunoilta kiinteä mutta keskeltä pehmeä. Kakku lässähtää hieman jäähtyessään, joten sen pinta on kauniin röpelöinen.
Siivilöi hieman jäähtyneen kakun päälle kaakaojauhetta.
Tarjoa mieluiten lämpimänä (mutta myös jäähtyneenä on hyvää) kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Tähän käy myös hyvin itsetehty vaniljakastike.

 

lauantai 31. tammikuuta 2015

Daim-vaniljakuppikakut

Näitä daimuffinsseja olen tehnyt monta kertaa, ja laittanut välillä muuta suklaata väliin ja tehnyt erilaisia kuorrutuksia. Tosi hyviä suklaamuffinsseja tulee, ja parasta on juuri se, että reseptiä voi muutella makunsa mukaan. Muffinssien ohje on Kinuskikissan blogista, tosin olen lisännyt ohjeeseen hiivaleipäjauhoja vehnäjauhon tilalle ja hieman muutenkin muokannut. Kuorrutteeksi tuli tällä kertaa vaniljarahka, koska sitä löytyi jääkaapista. :)

Daimvaniljakuppikakut (12-15 keskikokoista)

Daimmuffinssit:
150g margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa tai kermaa
1 levy/200g Marabou Daim-suklaata

Kuorrute: (noin 12 muffinssille)
1 prk/200g Valion vaniljarahkaa
2 1/2 -3 dl kermaa
Koristeluun: strösseleitä/suklaata vuollettuna

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten välillä. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan. Jaa taikina keskikokoisiin muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna muffinssien jäähtyä.
Vatkaa kuorrutteen kerma vaahdoksi ja vatkaa sen jälkeen vaniljarahka joukkoon. Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Käytin vain muovipussia, johon leikkasin reiän. Pidän paljon tähtityllakuviosta, mutta halusin tällä kertaa vaihtelua, joten tein muovipussiversion. Koristele kuppikakut vielä strösseleillä tai vuole suklaalastuja päälle.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Jouluiset maustekeksit

Kiinnostuin alun perin sellaisista molasse cookies-resepteistä, kun selasin yhtä amerikkalaista blogia. Siinä ohjeessa oli valitettavasti rusinoita, joista en kauheasti perusta, joten etsin googlesta toisen ohjeen. Enää oli sitten ongelmana vain löytää Suomesta vastaavat ainekset. Täältä en ainakaan ole löytänyt melassia normaaleista ruokakaupoista, mutta internetistä löytyi taas hyvä vihje: tumma siirappi on suunnilleen sama. Joten tässä on sitten tuplattu ja muokattu ja käännetty ohje tästä.
Kekseissä on samoja mausteita kuin piparkakuissa, joten siksi pikkuveljeni kutsuu näitä piparikekseiksi. En tiedä, onnistuinko itse keksimään parempaa nimeä, mutta ne kulkevat nyt maustekeksien nimellä, kunnes joku keksii jotain parempaa. :)

Maustekeksit (n. 50 kpl)
200g sulaa voita
3 dl sokeria
2 kananmunaa
3/4 dl tummaa siirappia
4 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
3 dl hiivaleipäjauhoja
3 dl vehnäjauhoja

Sekoita sulanut ja jäähtynyt voi sokerin ja munien kanssa. Lisää siirappi ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Sekoita kunnolla ja laita jääkaappiin tunniksi.
Pyöritä taikinasta pienten/keskikokoisten lihapullien kokoisia palloja, pyöritä ne sokerissa ja asettele leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikina on aika tahmeaa, sen voi välillä laittaa kylmää jähmettymään jos haluaa, mutta saa siitä muutenkin palloja. Pallojen pitää olla tarpeeksi erillään, sillä ne leviävät paiston aikana. Paista 190 asteessa noin 8 minuuttia. Keksit ovat aika pehmeitä, mutta jos haluaa kovempia, voi paistaa 10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä 5 minuuttia pellillä ennen kuin siirrät muualle jäähtymään.