tiistai 16. joulukuuta 2014

Luumukermaleivokset

Mikäli haluaa tehdään vähän erilaisia, mutta kuitenkin joulutorttumaisia leivoksia, tässä olisi sellainen. Oikeastaan ainoa ero on, että täyte laitetaan väliin ja siihen kuuluu marmeladin lisäksi kerma, mutta silti olivat kyllä ainakin hieman vaihtelua. Oikein hyviä sekä helppoja jouluisia leivonnaisia!

Luumukermaleivokset (12 leivosta)

3 pakastelehti- tai voitaikinalevyä
kananmuna voiteluun
luumumarmeladia (1 prk riittää)
2-3 dl kermaa
sokeria ja vaniljasokeria maustamiseen
Koristeluun: tomusokeria

Anna taikinalevyjen sulaa huoneenlämmössä leivinpaperoidulla pellillä. Leikkaa ne neljään osaan, leikkaa ruudukko kevyesti levyjen pintaan veitsellä. Voitele ne kananmunalla ja paista uunissa 225 asteessa noin 5-10 minuuttia, kunnes leivokset ovat kauniin ruskeat. Anna niiden jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Alkuperäisessä ohjeessa luki 2 rkl sokeria ja 1 tl vaniljasokeria, mutta se kuullostaa aika paljolta, että kannattaa varmaan maustaa kerma oman maun mukaan, niin ei tule liian makeaa.
Halkaise jäähtyneet leivokset kahteen osaan pitkittäin. Levitä pohjille luumumarmeladia ja pursota tähtityllalla kerma tai levitä se marmeladin päälle. Aseta kansi leivoksiin ja hunnuta halutessasi tomusokerilla. Tarjoile heti! :)


2 kommenttia:

  1. Hi!

    I made a lot of different christmas goodies for the boys and rest of the family. My sister in law loved plum-cream-thingies and the boys liked the chocolate confettes. Merry christmas and baking new year. :D

    Mother of twins

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, so nice to hear! It's a little late to wish Merry Christmas but have a wonderful new year!

      P.S. It's so nice of you to leave so many comments, I always look forward to reading them. Thanks!

      Poista