torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesän mansikkaleivokset

Näihin ei paljon vaivaa tarvitse nähdä, taikinakin on suoraan kaupasta. :) Mutta todella ihania kesäisiä herkkuja!
Nämä on parasta tehdä ja syödä samana päivänä, koska seuraavana päivänä taikina ei ole yhtä maukas, eli kannattaa tehdä sen verran kuin tulee syötyä. Sitä on tietysti helppo säädellä sillä, että sulattaa aina sen verran taikinalevyjä kuin tarvitsee. Sitten voi huomenna sulattaa taas lisää ja tehdä uusia, kun sitruunakermaa ja mansikoita löytyy jo kaapista. ^^
Sitruunakerman pitäisi riittää ainakin 20 leivonnaiseen, luulisin, että riittää tuohon 24:ään. Mansikkamäärästä en ole aivan varma, koska usein ostan litran mansikoita ja sitten jää yli. Eihän se tietenkään haittaa, kun ylimääräiset mansikat maistuvat mainiosti sellaisenaan... ^^
Kannattaa kokeilla, ei paljon aikaa kulu, kun leivokset jäähtyvät nopeasti ja täyttäminen käy hetkessä!

Mansikkaleivokset (suunnilleen 24 leivosta)

1 pkt valmiita kaupan lehtitaikinalevyjä (500g)
voiteluun munaa
koristeluun raesokeria

Täyte:
tuoreita mansikoita (puoli litraa tai litra)
2 dl kermaa
1 prk /200g Valion sitruunarahkaa

Ota taikinalevyt sulamaan leivinpaperoidun pellin päälle. Leikkaa vielä vähän kohmeiset levyt kolmeen osaan (leveyssuunnasta). Voitele ne munalla, ripottele raesokeria päälle ja paista 225 asteessa 5-10 minuuttia kullankeltaisiksi. Anna leivosten jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa sitten joukkoon rahka. Leikkaa leivokset halki. Paloittele mansikoita, asettele viipaleet pohjan päälle ja pursota/levitä sitruunakermaa mansikoiden päälle, laita kansi paikoilleen. Täytä loput leivonnaiset samalla tavalla. Tarjoa heti.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Kukkatäytekakku GL

On tullut varmaan viime aikoina leivottua paljon gluteenittomia reseptejä, kun tiedostot ovat täynnä niitä ja blogiinkin tulee vain gluteenittomia ohjeita... Keväällä on tainnut olla paljon juhlia, ja keliakia-ystävät paikalla. ^^
Tämä kakku oli tämän vuoden synttärikakkuni. Halusin tehdä pienemmän kakun, koska jos täytekakkua on paljon peräkkäin, siihen kyllästyy ja rupeaa pikkaisen ällöttämään... Meillä oli ollut kakkua jo veljeni nimppareilla ja synttärijuhlissani kavereille, sekä tulossa oli vielä siskoni synttärit ja äitienpäivä... Siispä tein kakun kääretortusta, jotta ei tarvitsisi syödä taas puoli viikkoa kakkua... :) Kakkuun riittää yksi kääretorttu, joka leikataan kuuteen osaan ja muotoillaan kukaksi. Teemana sopii hyvin kevääseen ja kesään. Kääretorttu on nopeatekoisempi, joten leipojalta säästyy aikaa ja vaivaa.

Kukkatäytekakku (GL)

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
1 prk/ 200g Valion sitruunarahkaa
1 prk/ 200g appelsiinituorejuustoa
säilykepersikoita (iso purkki)
Kuorrute:
2-2,5 dl kermaa
1 prk/ 200g Valion sitruunarahkaa
Koristeluun:
persikkaruusua varten noin yksi ja puoli persikanpuolikasta
Dr Oetkerin Konfetti-koristelurakeita

Huom! Jos haluat tehdä tavalllisen kääretortun, korvaa gluteeniton jauhoseos vehnäjauholla (mutta laita edelleen siis perunajauhoja).

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperoituun syvään uunipeltiin. Paista 200 asteessa noin 6-8 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Sekoita tuorejuusto ja rahka ja levitä jäähtyneelle torttulevylle. Leikkaa persikanpuolikkaat paloiksi (säästä osa persikkaruusuun, eikä muutenkaan kaikkea varmaan tarvitse, ainakaan isosta purkista) ja asettele levylle. Kääri torttu, leikkaa kuuteen osaan ja asettele kakkuvadille kukan muotoon (yksi keskelle ja viisi terälehdiksi).
Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa sitten joukkoon rahka. Kuorrutetta tulee aika naftisti, joten jos haluat pursottaa tai koristella rahkakermalla kakun pintaa, kannattaa tehdä 1,5- tai 2-kertainen määrä. Levitä kuorrute kakun päälle ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Koristele vähän ennen tarjoilua (koristerakeet imevät itseensä nopeasti kosteutta). Leikkaa persikasta viipaleita ja muotoile niistä kakun keskelle ruusu. Aseta viipaleet hieman toistensa päälle ympyrän muotoon. Aloita uloimmasta ja jatka sisäympyrään, kunnes viipale ei enää mahdu. Leikkaa yksi viipale puoliksi ja aseta palat keskelle. Asettele erivärisiä koristerakeita ruusun ympärille, niin että samanvärisiä ei ole vierekkäin. Tarjoa ja nauti!


 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kardemummakeksit

Luin viime kesänä yhtä mangaa, jonka päähenkilö laittoi paljon ruokaa. Manga oli aika huono, mutta siitä tuli kauhea leipomishimo, joten otin talteen mangan lopussa olleita reseptejä. Näiden keksien ohjeen pohjana on yksi niistä resepteistä, vaikka ohje ei toiminutkaan ihan niin kuin väitti ja lisäsin itse kardemumman makua antamaan. Loppujen lopuksi kekseistä tuli kuitenkin tosi hyviä, joten kannattaa ihmeessä tehdä! :)

Kardemummakeksit (n. 40 kpl)

160g voita
2 kananmunaa
2 tl kardemummaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Pehmitä voi ja sekoita, lisää sokeri. Sekoita joukkoon kananmunat. Sekoita kardemumma ja jauhot keskenään ja lisää ne vähitellen voiseokseen. Laita taikina jääkaappiin vähintään tunniksi (ei haittaa, vaikka olisi kauemmin).
Ota taikinasta paloja ja pyörittele niistä lihapullan kokoisia palloja ja aseta ne leivinpaperin päälle pellille (12 keksiä/pelti). Litistä pallot sormin ja ja muotoile niistä suunnilleen pyöreitä keksejä. Käytä tarvittaessa apuna vettä, taikina on tahmainen. Paista keksit 180 asteessa 10-12 minuuttia. Keksien kuuluu ruskistua reunoista. Anna jäähtyä 5 minuuttia pellillä  ja laita sitten jäähtymään.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Sitruunainen persikkarahka GL

Nopea ja helppo rahka, sopii hyvin keliaakikoille ja todella hyvän makuinen. Olen itse kehitellyt toisista rahkoista. Käytin viimeksi pelkän maitorahkan sijasta myös sitruunarahkaa ja se lisäsi kivasti sitruunan makua rahkassa. Hyvin kesäinen, sopii kuumille päiville. ^^ Kesän sesonkimarjoja ja -hedelmiä odotellessa voi tehdä tätä. :)

Persikkarahka (n. 7 annosta)

4 dl kermaa
1 1/2 prk (à 250g) maitorahkaa TAI 1 prk (200g) Valion sitruunarahkaa ja 1 prk (250g) maitorahkaa
100g sitruunatuorejuustoa
6 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
iso tölkki säilykepersikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan maitorahka tai sitruunarahka ja maitorahka. Vatkaa sitten joukkoon sokerit. Leikkaa persikat paloiksi. Jos haluat koristella rahkan persikkaruusulla, jätä syrjään suunnilleen yksi ja puoli persikanpuolikasta. Lisää persikkapalat rahkaan ja sekoita. Kaada rahka tarjoilukulhoon ja tasoita pinta. Leikkaa syrjään laitetut persikat viipaleiksi ja muotoile niistä ruusu keskelle. Aseta viipaleet hieman toistensa päälle ympyrän muotoon. Aloita uloimmasta ja jatka sisäympyrään, kunnes viipale ei enää mahdu. Leikkaa yksi viipale puoliksi ja aseta palat keskelle.

Huom! Persikat ovat vetisiä, joten niitä ei kannata laittaa paljon ennen tarjoilua.