lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pääsiäiskakku GL

Pääsiäisenä iski oikea leivontakuume ja tein niin paljon eri juttuja, että piti laittaa pakastimeen vaikka kuinka paljon leipomuksia. Sen takia laitoin vähäksi aikaa itselleni leivontakiellon, että pakastin ehtisi tyhjentyä. Toivottavasti pystyn pitämään siitä kiinni. :) Sillä aikaa ajattelin päivittää blogiin, mitä kaikkea pääsiäisenä sitten tulikaan tehtyä...
Tämä on ehkä ainoa, jossa oli varsinaisesti pääsiäisteema, sillä tein pikkuveljeni nimipäiväksi, joka sattui olemaan toisena pääsiäispäivänä, gluteenittoman pääsiäiskakun. Laitoin kuvan myös Dr. Oetkerin kisaan "mitä tahansa leivotkin".
Jos haluaa tavallisen täytekakun, voi tehdä normaalin kakkupohjan gluteenittoman sijaan ja muuten sitten seurata kakun ohjeita. Tavallisen vaalean kakkupohjan ohje löytyy esim. tästä.
Pidän enemmän rahkatäytteistä kakuissa kuin kermatäytteestä ja tämä sitruunarahkatäyte on taivaallisen hyvä! Rahka on sama kuin mitä käytän persikkarahkassa, ja yli jäävään rahkaan voikin paloitella säilykepersikoita joukkoon ja tehdä persikkarahkaa. Idea koristelun linnunpesään sain Kinuskikissan blogista, mutta muuten on itsekehitelty ohje. :)

Pääsiäiskakku GL

Kakkupohja:
5 kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl tapiocatärkkelystä
1 dl gl-kaurajauhoja
1 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)
2 tl leivinjauhetta
Kostutukseen appelsiinimehua/ Natur-mehua

Täyte:
1 prk Saarioisen aprikoosimarmeladia
1 iso prk säilykepersikoita (pitäisi riittää myös koristeluihin kakun päälle)
Sitruunarahka:
4 dl kermaa
1 1/2 prk (à 250g) maitorahkaa TAI 1 prk (200g) Valion sitruunarahkaa ja 1 prk (250g) maitorahkaa
100g sitruunatuorejuustoa
4-6 rkl sokeria (kannattaa maistella milloin on tarpeeksi makeaa)
3 tl vaniljasokeria

Kuorrute:
Sitruunarahka:
4 dl kermaa
1 1/2 prk (à 250g) maitorahkaa TAI 1 prk (200g) Valion sitruunarahkaa ja 1 prk (250g) maitorahkaa
100g sitruunatuorejuustoa
4-6 rkl sokeria (kannattaa maistella milloin on tarpeeksi makeaa)
3 tl vaniljasokeria

Koristelu:
sitruunarahkaa pursotuksiin
persikoita
3 Kinder-munaa
1 pss Cloettan Suklaarae-pikkusuklaamunia
keväisen näköisiä nonparelleja

Paista ja täytä kakku edellisenä päivänä!

Kakkupohja:
Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi vähän kerrallaan ja sekoita varovasti. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun (GL!) vuokaan (läpimitta 24 cm). Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. Kokeile tikulla että kakku on varmasti kypsä ja paista lisää, jos se ei ole kypsä.
Anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta kaikki kerrokset mehulla.
Levitä alimman kerroksen päälle noin puolet aprikoosimarmeladista. Levitä aiemmin paloitellut persikkapalat marmeladin päälle. Kannattaa leikata osa persikoista (osa pitää säästää koristeluun) valmiiksi paloiksi ja laittaa ne siivilään valumaan, jotta osa mehusta lähtee pois, eikä kakusta tule liian kosteaa.
Sitruunarahka: Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa sekaan maitorahka/sitruunarahka ja maitorahka. Vatkaa sitten joukkoon sokerit.
Leivitä sitruunarahka persikoiden päälle. Asettele toinen kakkulevy päälle ja toista prosessi (marmeladi, persikat, rahka). Aseta viimeinen kakkupohja päälle.
Valmista toinen annos sitruunarahkaa. Käytä ensin täyttämisestä yli jäänyt sitruunarahka kakun kuorruttamiseen ja vasta sitten uusi rahka. Rahkaa jää jonkin verran yli.
Koristele vasta samana päivänä äläkä laita kupua kakun päälle ennen tarjoilua, jotta suklaamunien pintaan ei kerry kosteutta.
Koristelu: Pursota tähtityllalla kakun reunoille ruusukkeita (käytä ylijäänyttä sitruunarahkaa). Leikkaa persikoita viipaleiksi ja asettele viipaleet kakun päälle ympyräksi pursotusreunan viereen. Vaihda sitten pyöreään, suht. isoon tyllaan. ja pursota sitruunarahkasta linnunpesä persikoiden viereen. Kakun keskellä on tarkoitus olla tyhjää. Laita kakku jääkappiin noin kymmeneksi minuutiksi, samoin Kinder-munat, jotta rahka jähmettyy ja jotta suklaamunat eivät ole pehmeitä. Asettele kaksi kokonaista Kinder-munaa ja yksi puolikas linnunpesän keskelle. Täytä puolikas Kinder-muna pienillä suklaarae-munilla, muutaman voi laittaa isojen munien viereen. Ripottele nonparelleja rahkapursotuksen päälle.
Herkuttele hyvässä seurassa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti