tiistai 16. kesäkuuta 2015

Raparperipiirakkaa

No niin, nyt sain viimein laitettua sen Dr. Oetkerin arvonnan voittaneen kuvan ohjeen tänne. En ole oikeastaan kauheasti leiponut raparperijuttuja, ennen tätä kevättä ja kesää olin vain kerran tehnyt raparperipiirakkaa. Siksi onkin hiukkasen huvittavaa, kun instagramtilini on täynnä raparperileipomuksia ja olen tänä keväänä tehnyt vaikka mitä raparperijuttuja... Tuli kai jonkinlainen herätys. :D
Tämä ohje on äitini reseptikansiosta, ja tosi yksinkertainen sekä tietysti herkullinen. Maistuu parhaimmalta kun tarjoaa itsetehdyn vaniljakastikkeen kanssa.

Raparperipiirakka pyöreään vuokaan

75g voita/ margariinia
1 dl sokeria
1 dl kermaa
1 kananmuna
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl hiivaleipäjauhoja
noin 5 dl raparperia + sokeria ja kanelia

Sulata ja jäähdytä rasva. Huuhtele, kuori ja paloittele raparperit. Sekoita jauhot keskenään. Lisää jäähtyneen rasvan sekaan sokeri, kerma ja muna, sekoita välillä. Sekoita lopuksi joukkoon jauhot ja levitä taikina voidellun piirakkavuoan (läpimitta 27 cm:ä) pohjalle.
Kaada raparperit suhteellisen tasaisesti taikinan päälle. Ripottele raparperien päälle sokeria ja reilusti kanelia.
Paista piirakka 200 asteessa 15 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.
Tarjoile vaniljakastikkeen, kerman tai (lämpimänä) jäätelön kera.
















2 kommenttia: