tiistai 24. syyskuuta 2013

Pekaanipähkinäkeksit

Nämä ovat ylivoimaisesti yksi lempikekseistäni. Kannatusta on tullut muualtakin ja monet ovat sanoneet näiden olevan parhaita tekemiäni pikkuleipiä. Tuntuu siltä, kuin aina itsekin vasta silloin muistaa kuinka hyviä nämä ovat, kun taas maistaa niitä. :)
Ohje on alunperin otettu amerikkalaisesta blogista Scrambled Henfruit mutta olen isontanut ohjetta, koska alkuperäinen oli niin pieni. Lisäksi kaikki mitat ja asteet on muutettu suomalaiseen muotoon ja olen käyttänyt kekseissä kahdenlaisia jauhoja.
Oma teoriani on, että keksien herkullisuus piilee ihanan makuisessa taikinassa (se maistuu paljon paremmalle, jos käyttää voita) ja pekaanipähkinöiden paistamisessa.

Pekaanipähkinäkeksit (n. 50)
2 dl vehnäjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 dl sokeria
280g huoneenläpöistä voita (voi pehmittää mikrossa, jos ei jaksa ottaa ajoissa esiin)
4 tl vaniljauutetta
240g pekaanipähkinöitä

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Levitä pekaanipähkinät pellille ja paista niitä noin 6 minuuttia (kunnes ne tuoksuvat). Anna pähkinöiden jäähtyä. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, noin minuutin ajan. Vatkaa joukkoon vaniljauute ja yhdistetyt kuivat aineet. Jauhoseosta kannattaa lisätä vähän kerrallaan. Jos taikina alkaa liikaa kokkareistua, sekoita käsin loput jauhot. Pilko pähkinät ja lisää taikinaan. Muotoile taikinasta palloja, suunnilleen pienen lihapullan kokoisia. Pyöritä pallot sokerissa, aseta pellille ja litistä varovasti lasin pohjaa avuksi käyttäen.
Paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (riippuu uunista, minulla menee 12-14 minuuttia), kunnes ne saavat hieman väriä reunoihin. Älä paista liikaa, niiden kuuluu jäädä keskeltä vaaleiksi. Käännä pelti paistoajan puolivälissä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti